3.4.15

Isabel Allende - Henkien talo / The House of the Spirits

Allende, Isabel
Henkien talo
La casa de los espíritus, 1985
Otava, 2010
s. 440
Suomennos: Jyrki Lappi-Seppälä

Isabel Allenden esikoisromaanin myötä Latinalaisen Amerikan kirjallisuus on viimeinkin löytänyt naisen äänen, verevä ja voimakkaan, uudenlaisen.
Henkien talo on säihkkyvä sukukronikka, värikkäitä vaiheita, rakkautta, murhetta. Tarina ulottuu vuosisadan alusta näihin päiviin. Välillä sitä kertoo Esteban Trueba, perusmacho, joka kohoaa suurtilalliseksi, pahantuulinen partiarkka, äksy senaattori. Mutta todellisia päähenkilöitä ovat suvun kolmen sukupolven naiset, Clara, Blanca ja Alba, joiden kaikkien nimet merkitsevät valoa. He hallitsevat sokkeloisen talon sopukoita, yhdistävät kirjavaa sukua, ihmeparantajia, hampuuseja, kolmea sukupolvea maatyöläisiä, kansanvillistijöitä. Menetetyn kotimaansa ja oman sukunsa vaiheista Isabel Allende punoo uskomattoman ja toden tarinan, jossa on kaikki: puut ja pedot, ahdistus ja nauru, Jumala ja ruoka, luokkataistelu ja intiaaninoitien salaisuudet.


Jälleen tämä oli erittäin omituinen kirja. Yllätyksekseni pidin siitä paljon, huolimatta todella pitkistä luvuista ja kappaleista. Luin kirjan suhteellisen nopeasti. Se oli mielenkiintoinen vaikkakin aluksi epäilinkin tätä, mutta muutaman luvun jälkeen huomasin pitäväni kirjasta ja vaikka luvut olivatkin kovin pitkiä, luin ne yllättävän nopeasti.

Vihasin Estebania samantien. Ja vihasin häntä senkin jälkeen kun Alba oli nähnyt hänessä jotain hyvääkin.

En tiedä paljoakaan Chilen historiasta, mutta tämä kirja opetti minulle sentään jotain. Vallankumous ei kuulostanut kovin mukavalta. Ehkä minun pitäisi ottaa asiasta enemmän selvää.

Clara oli omituinen hahmo. En oikein tiedä vihasinko vai pidinkö hänestä. Joskus pidin, mutta joskus en. Blanca oli myös erikoinen. Luulen, että pidin eniten Albasta. Hän vaikutti kaikkein tervejärkisimmältä.

Kirja oli maagista realismia. Odotin tosin enemmän sitä maagisuutta. Claralla oli tosin yliluonnollisia ominaisuuksia, mutta sen enempää maagisuutta kirjassa ei ollut. Olin hieman pettynyt.

Kertoja ei aina ollut niin selkeä. Se vaihtui monesti ja usein lukujen sisällä. Ensin se oli hämmentävää koska ei voinut olla varma kuka puhui. Mutta se selvisi onneksi muutaman lauseen jälkeen. Ja enemmän luettua alkoi tajuta, että kertojia oli suurimmaksi osaksi vain kaksi, Esteban ja kaikkitietävä (Allende itse?) ja myöhemmin myös Alba. Kaikkein häiritsevintä taisi olla ne pienet vihjeet joita luvuissa aina välillä vilahti, jotka kertoivat siitä, mitä myöhemmin tulisi tapahtumaan, eräänlaisia pieniä spoilereita, mutta tarpeeksi pieniä, että ne pistivät arvuuttelemaan tulevaa. Tavallaan ne olivat niitä pieniä asioita jotka auttoivat minua jatkamaan lukemista, mutta samalla ne myös ärsyttivät koska jotkin niistä tapahtuivat vasta juuri ennen loppua ja olin kuitenkin odottanut niitä melkein kirjan alusta lähtien. Joten minulla on sekalaiset tunteet näitä vihjeitä kohtaan :D

Kaiken kaikkiaan, nautin kirjasta paljon ja löysin, että siitä on tehty myös elokuva oikein lupaavalla näyttelijäkaartilla (kuten Meryl Streep!). Minun pitää nähdä se!



Allende, Isabel
The House of the Spirits
La casa de los espíritus, 1985
Otava, 2010
p. 440
Translator: Jyrki Lappi-Seppälä

In one of the most important and beloved Latin American works of the twentieth century, Isabel Allende weaves a luminous tapestry of three generations of the Trueba family, revealing both triumphs and tragedies. Here is patriarch Esteban, whose wild desire and political machinations are tempered only by his love for his ethereal wife, Clara, a woman touched by an otherworldly hand. Their daughter, Blanca, whose forbidden love for a man Esteban has deemed unworthy infuriates her father, yet will produce his greatest joy: his granddaughter Alba, a beautiful, ambitious girl who will lead the family and their country into a revolutionary future.
The House of the Spirits is an enthralling saga that spans decades and lives, twining the personal and the political into an epic novel of love, magic and fate.


Again this was very peculiar book. For my surprise I liked it very much, despite of it's huge chapters and long paragraphs. I read the book relatively fast. It was interesting although I doubted it at first but after reading few chapters I realised I liked the book and even though the chapters were very long I read them quite quickly.

I hated Esteban right away. And I hated him even when Alba saw something good in him.

I don't know much about Chile's history but I think this book taught me at least something. The revolution didn't sound very nice. Maybe I should find out more about it.

Clara was very curious character. I don't know if I liked her or not. Sometimes I liked her but sometimes I didn't. Blanca was also peculiar character. I think I liked most Alba. She seemed sane and nice.

The book was magic realism. I expected more of the magic. Clara had psychic talents but that was all the magic the book held in. I was little bit disappointed.

The storyteller wasn't always that clear. It changed many times and often in the same chapter. At first it was confusing because you couldn't be sure who was talking at first. But it was clear after few sentences. And while reading more and more you found out that there were most of the times just two storytellers, Esteban or omniscient (which was Allende herself?) and later Alba. The most disturbing thing was the little clues in the chapters which revealed something that will happen later in the book, they were almost like a little spoilers, but just enough that they made you only guessing. In a way they were the little things that kept me reading and held my interest but at the same time it was really annoying because some of the things happened just before the end and you had already waited them to happen almost straight at the beginning. So I have mixed feelings about the clues :D

All and all, I really enjoyed this book and I found out that it has been made into movie too, with wonderful actors and actresses (like Meryl Streep!). I'll need to see it!  

2 kommenttia:

Jassu / Hurja Hassu Lukija kirjoitti...

Tämä on yksi lempparikirjojani, jossa jotenkin kaikki palaset vain loksahtivat paikalleen ja jollain tapaa huomaan Henkien talon muistuttavan McCulloughin Okalintuja (jonka todellakin suosittelen lukemaan!).

Lilli kirjoitti...

Täytyypä lisätä listalle :)

-Lilli-