Viikko raportti 2 / Week raport 2

English below

Minulla on flunssa. Tai oikeastaan tämä taitaa olla yskää. Nenä ei vuoda puoliksikaan niin paljon kuin yleensä mutta yskin enenmmän kuin vuosiin. En tykkää.

Onneksi viime viikolla ei ollut kauheasti koulua joten pystyin vain makaamaan sängyssä ja katsomaan Frendejä.

Joten, en oikeastaan tehnyt viime viikolla paljoakaan... Mutta tänään sain työharjoittelupaikan! Menen Uudenkaupungin kirjastoon! Jee :)

Surullisinta on se, että minun piti aloittaa kuntoilu viime viikolla, mutta en tietenkään sitten voinut :( Aloitin kyllä maanantaina ja tiistainakin, mutta keskiviikkona tein jo virheen ja yritin harjoitella Greasen tansseja, mutta olin silloin jo hieman kipeä. Ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy -_- Onko siis ihmekään että harjoittelun aloittaminen on minulle hankalaa kun tulen heti kipeäksi kun vihdoin päätän sen aloittaa. Se on ärsyttävää!

Tätä tein melkein koko viikon / This is what I did almost the whole week

Tilasin myös ihka ensimmäisen kotiinkuljetus pizzani!! Se oli aika suolaista mutta ihan ok / I also ordered my very first home delivery pizza!! It's was quite salty but ok

Perjantaina vietin melkein 4 tuntia Seinäjoen kirjastossa. Odotin bussi että se veisi minut Tampereelle. 4 tuntia! Voitko kuvitella! :D / On Friday I spent almost 4 hours at the Seinäjoki library. I was waiting the buss to take me to Tampere. 4 hours! Can you imagine! :D

Onneksi minulla oli Isäntä kotona pitämässä minusta huolta. Hän teki minulle ihania aamiaisia ja hoiti minua <3 color="#ff0000" font="" h="" min="" nt="" rakastan=""> Luckily I had my partner to take care of me at home. He made me wonderful breakfasts and took care of me <3 font="" him="" i="" love="">

Tästä lankakasasta tulee sukat. Viikonloppuna en tehnyt muuta kuin istuin sohvalla, katsoin TV:tä ja kudoin (ja yskin). Mutta minun piti aloittaa sukka uudestaan koska olin tehnyt väärin ja kaiken lisäksi lanka meni sotkuun -_- Joten jouduin sitä sitten selvittelemään tovi. / This pile of yarn is going to be socks. On weekend I did nothing but sat on the couch, watched TV and knitted (and coughed) . But I had to start over the sock because it was made wrong and to crown it all the yarn got messed up -_- I spend a lot of time sorting it out.

I got flue. Well, actually I think this is cough. My nose doesn't leak as much as it has leaked before but I'm coughing more than in many years. I don't like this.

Luckily I didn't have much school last week, so I could just lie on my bed and watch Friends.

So, I didn't do much last week... But, today I got practice job place! I'm going to Uusikaupunki library! Yay :)

The sad thing was that I was going to start exercising last week but obviously I couldn't :( I did exercise on Monday and Tuesday too but on Wednesday I made a mistake. I tried out Grease's dances but I was already sick then. And this isn't the first time this happens -_- Starting exercising is already hard for me and it doesn't help that every time I decide I'll start exercising I become sick. It's annoying!

Joseph Conrad - Pimeyden sydän / Heart of Darkness

Kuvaus kirjasampo.fi:stä:

Pimeyden sydän on puolalais-englantilaisen kirjailijan Josep Conradin (1857-1924) kuuluisimpia teoksia. Sen ulkoiset tapahtumat kuvaavat siirtomaavalta-ajan norsunluukauppaa Afrikassa, häikäilemättömiä saalistajia, juonia ja korruptiota. Mutta ennen muuta Pimeyden sydän on kuitenkin kertomus norsunluunvälittäjä Kurtzista, miehestä joka Afrikkaan tullessaan uskoo omaavansa korkeat ihanteet, mutta joka nopeasti menettää suhteellisuudentajunsa ja sortuu mielihaluihinsa, koska niille ei löydy ympäristöstä pidikkeitä. Afrikan kuvauksena Pimeyden sydän on alansa voittamattomia klassikkoja.

Luin tämän kirjan Maailman kirjallisuus -kurssia varten, aiheena oli brittikirjallisuus.

Kuvausta lukiessa tulee fiilis, että olen lukenut jonkin aivan toisen kirjan vaikka kyseessä kai on kuitenkin sama kirja.

Tämä oli pisin ja tylsin 160 sivuinen kirja jonka olen eläissäni lukenut!

Tämän kirjan parissa en yksinkertaisesti pysynyt hereillä eikä siihen pystynyt keskittymään. Ajatukset harhailivat väkisinkin aivan jossain muualla. Kirjassa on kolme lukua ja ne ovat todella pitkiä. Luettavuutta eivät auta tekstin rönsyilevä muoto ja monen sivun pituiset kappaleet.

En ymmärtänyt kirjasta mitään. Minulle ei lukiessa oikein selvinnyt keitä siinä oli, missä oltiin, mitä tehtiin ja miksi. Kannen perusteella oltiin Afrikassa, mutta minusta kirjassa oltaisiin voitu olla aivan missä tahansa. Pienet kuvaukset virtahevoista, norsunluusta ja neekereistä (kuten kirjassa puhutellaan) antavat pientä osviittaa siitä, että Afrikassa ollaan.

Kaikkein eniten kirjasta jäi mieleen se, kun kertoja oli kovin huolissaan jostain ihme niiteistä... Siitä jauhettiin muutaman sivun verran. Minulle ei tosin käynyt selväksi mihin ihmeeseen näitä selvästi tärkeitä niittejä oikein tarvittiin...

Miksi tämä on klassikko? Ei mitään hajua. Ehkä tämä on taas vain niitä kirjoja jotka ovat klassikoita koska ovat niin saakutin vanhoja, mutta joita ei nykyään enää lueta, mutta joita silti pidetään klassikoina kun joskus niitä kai luettiin. Sitä puoltaisi sekin, että sain tämän kirjan kirjaston varastosta.

Description from goodreads.com:

Dark allegory describes the narrator's journey up the Congo River and his meeting with, and fascination by, Mr. Kurtz, a mysterious personage who dominates the unruly inhabitants of the region. Masterly blend of adventure, character development, psychological penetration. Considered by many Conrad's finest, most enigmatic story.

I read this book for my World Literature course, the theme was British literature.

While reading the description I can't stop thinking of that I've read a very different book, although I think the book was the same.

This was the longest and most boring 160 sided book I've ever read!

I just couldn't stay awake while reading this book and I couldn't concentrate on it. My thoughts were somewhere else all the time. There's three chapters in the book and they are very long. And it didn't help the readability that the text was very meandering and some of the paragraphs were many pages long.

I understood nothing of the book. It wasn't clear to me who were all the people, where were they, what they did and why. Based on the cover, they were in Africa, but in my opinion, they could have been anywhere in the world. Those small description of hippos, ivory and Negroes (as the book addresses) gives you a faint clue that they are actually in Africa.

The only thing that stuck in my mind was the part where the storyteller is very worried about some clinch nails... (or something like that?) There where a few pages about those things. But I did never find out why he needed those, but apparently they were very important clinch nails...

Why this is a classic? I have no clue. Maybe this is just one of those books which are classics just because they are so old, but nobody reads them anymore, but maybe it's still a classic because it was much read many years ago. The book I borrowed supports that theory, I got the book from the library's storehouse.

Viikko raportti / Week raport

English below

Ensimmäinen viikko koulussa takanapäin ja toinen viikko alkamassa. Tuntuu siltä, kuin ei olisi ollut lomaa ollenkaan. Ainakin lukujärjestys näyttää suht tyhjältä, vielä.

Viime viikolla oli kuorot ja musiikkiteatteria. Aloimme harjoitella VOCAL!in Kevät showta ja meillä on jopa muutama keikka jo tulossa VOCAL!ille ja myös CULTille. Musiikkiteatteri Salamassa aloimme harjoitella tulevaa musikaalia varten. Aloitimme yhdellä tanssilla - PMS Blues :) Meillä ei oikeastaan vieläkään ole juonta tai käsikirjoitusta, mutta se on tekeillä.

Harjoittelimme myös Grease musikaalia, tanssia ja laulua. Täytyy myöntää, että olen kurjassa kunnossa. Melkein kolme tuntia tanssia oli kivaa, mutta rankkaa. Vedin sen kunnialla läpi, mutta samalla pitäisi vielä pystyä laulamaan korkeita nuotteja! Se ei olisi onnistunut viime viikolla. Minun täytyy tosissani alkaa kuntoilemaan. Minulla on viisi kuukautta aikaa päästä kuntoon.

Nyt olisi myös aika etsiä työharjoittelupaikka tutkintoani varten. Lähetin jo hakemuksen Uudenkaupungin kirjastoon, joka on ensimmäinen vaihtoehtoni. Toivon tosissani, että he ottaisivat minut. Jos sieltä ei kuulu mitään keskiviikkoon mennessä, soitan perään.

Tänä keväänä meillä on taas kirjallisuus kurssi, tällä kertaa Maailman kirjallisuutta. Meillä on 8 kirjaa luettavana. Ongelma vain on siinä, että koko luokan pitäisi lukea samat 8 kirjaa, kirjoja on hyvin vaikea saada koska niitä on vain muutama kirjastossa. Onneksi minä sain kaikki kirjani Hervannan kirjastosta, joten voin lainata niitä eteenpäin, kunhan ensin itse olen lukenut ne. Toinen ongelma on se, että emme tiedä missä järjestyksessä kirjat pitäisi lukea, koska meillä ei ole vielä lukujärjestyksiä tarpeeksi pitkälle ajalle. Joten, onnea vain kurssin kanssa... Meillä on neljä eri opettajaa kurssilla ja se vaikutti oikein mielenkiintoiselta, mutta toteutus kusee jo heti alussa. Katsotaan miten käy.

Viikonloppuna olimme Turussa hostel/ravintola laiva S/S Boressa. Äitini ja hänen avopuolisonsa juhlivat yhteisesti syntymäpäiviään siellä. Paljon oli uusia ihmisiä ja oikein mukavaa oli. Tutustuimme laivaan, söimme hyvää ruokaa, juttelimme ja lauloimme karaokea.

Olen myös vihdoinkin alkanut taas tehdä kortteja! En tosin joulukortteja vaan syntymäpäiväkortteja. Jätin kaikki korttitarpeetkin pöydälle, jotta voin tehdä kortteja aina kun minulta liikenee hieman aikaa.

Tämä kevät taitaa olla taas aika kiireinen. Minulla on kaksi musikaali sekä VOCAL!in kevätshow + vielä muutama laulu lisää CULTin esiintymisiä varten. Mielenkiintoinen kevät edessä!

Naapurin muksut teki yhtenä päivänä hienot lumiukot! / The neighbor kids made cool snowmen one day!

Tämän aterian söimme uutena vuotena :) / This was our New Years Eve dinner :)

Tein elämäni ensimmäiset pitsisukat! / I made my first lace socks!

Tämän kauniin taulun sain lahjakkaalta siskontytöltäni joululahjaksi. Oli itse tehnyt <3 color="#ff0000" font=""> This beautiful painting I got for Christmas from my niece. She made it herself <3 font="">

Tältä pöytäni näyttää tällä hetkellä / This is how my table looks now

Voitin tämän kirjan arvonnasta / I won this book from the draw 

S/S Bore

Konehuoneessa oli salaperäinen ovi, jonka toiselta puolelta löytyy kai romua :D / This door was in the engine room and apparently, behind it, there's rubbish :D (romua = rubbish)

Nämä kirjat pitäisi lukea tänä keväänä / These are the books I'll have to read this spring

Pieni maistainen VOCAL!in tulevasta ohjelmistosta :) / A sneak peek from VOCAL!'s new repertory

Onnittelukortti vastasyntyneelle poikavauvalle / A greeting card for new born baby boy

Tein nämä töppöset samaiselle vauvalle / I made these baby booties for the same baby boy

Synttärikortti "anopille" / A birthday card for my "mother-in-law"

Vain jokin kortti :) / Just another card :)

So, the first week of school is behind and the second week is starting. It feels like there was no holiday at all. At least my timetable is very loose, yet.

Last week I had my choirs and music theatre. We are starting to rehearsal VOCAL!'s Spring show and we already have some gigs coming for VOCAL! and also for CULT. In my music theatre group Salama, we started to rehearsal for our musical. We started with one of the dances - PMS Blues :) We still don't have a plot or script, but we are on it.

We also had rehearsal for Grease musical, singing and dancing. I must admit that I'm in a bad shape. Almost three hours dancing was fun, but tough. I managed it, but I should be also singing at the same time and very high notes! That wouldn't have been possible last week. I really have to start exercising. I have five months to get in shape.

Now it's also the time to look for practice job for my qualification. I already sent an application to Uusikaupunki library, which is my first choice. I really hope they would take me. If I don't hear from them before Wednesday, I will call them.

This spring we have again a literature course, this time it's World literature. We have 8 books to read. The problem is that the whole class reads the same 8 books, so it's very difficult to get the books because there's only few of them in the library. I luckily got all the books from Hervanta library so I can lend them to my classmates when I've first read them. The second problem is that we don't know in which order we should read the books, because we don't have our timetables far enough. So, good luck with the course then... We have four different teachers and the course seemed interesting, but the implementation is already bad. We'll see how it goes.

On weekend we were at Turku in hostel/restaurant boat S/S Bore. My mother and her partner had a birthday party there. There were a lot of new people and it was fun time. We got to know the boat, ate good food, talked and sang karaoke.

I've also made some cards finally! Not Christmas cards but birthday cards. I left all of my stuff on the table so I can make them whenever I'll have little time.

This spring might get quite busy again. I have two musicals and one choir show + few other songs to learn for CULTs performances. It's going to be interesting spring!

Richard Adams - Ruohometsän kansa / Watership Down

English below

Kuvaus Kirjasampo.fi:stä:

Viikka ja Vatukka, Voikukka ja Mansikka, Pähkinä, Hopea ja muut kaniinit, Ruohometsän koko unohtumaton kansa kirjassa joka on valloittanut maailman. Ruohometsän kansa, Watership Down, on tarina kaikenikäisille, jännittävä, liikuttava, riemastuttava koko perheen lukuteos, jonka suosiosta kertovat myös monet suuret kansainväliset palkinnot.

Aloitin joskus kauan, kauan sitten tämän kirjan, mutta en tainut päästä ensimmäistä lukua pidemmälle. Nyt sain koko kirjan luettua. Luin tämän Kirjallisuuden genret -kurssia varten. Minun piti tehdä toinen blogipostaus kirjasta. Teinkin, mutta se käsitti vain kirjan ensimmäisen osan.

Tämä oli aivan ihana kirja! Ensimmäinen oikea klassikko johon todella rakastuin!

Olen ihmeissäni miten tutulta kirjan tarina vaikuttaa. En oikein tiedä miksi. Olen saattanut nähdä kirjasta tehdyn elokuvan, mutta en ole varma. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, paitsi hyvin hämäriä, enkä voi olla varma jos sekoitankin jotkin muistoni Kaukametsän pakolaisiin. Tämä tv-sarja oli mielestäni aika samanlainen kuin Ruohometsän kansa. Varmistuakseni muistoistani pitäisikin katsoa elokuva ja vielä kaupan päälle Kaukametsän pakolaisetkin. Sen verran tosin olen saanut nyt tietää elokuvasta, että siinä oli punasilmäisiä, mustia kannibaali kaniineja. Näitä ei tosin ainakaan tässä ensimmäisessä kirjassa ollut. Tiedä sitten onko toisessa vai onko nämä vain elokuvantekijöiden keksimää.

Aluksi ihmettelin miksi kirja on fantasiassa, mutta kyllähän tämä sinne kuuluu. En oikein osaa sijoittaa sitä mihinkään muuhunkaan. Kirjassa tutustutaan kaniinien maailmaan, tapoihin ja kieleenkin. Uskoisin, että biologisesti kirja saattaa olla oikein. En tosin tiedä kaniineista tarpeeksi varmistuakseni asiasta, mutta ainakin maailma vaikuttaa uskottavalta. Sinänsä kirjassa ei olla missään keksityssä maailmassa, vaan meille tuttua maailmaa vain katsotaan kaniinien silmin. Kaniinit ovatkin joissain asioissa hyvinkin ihmismäisiä, niillä on esim. hyvin tarkka hierarkia. Kaniinien elämä vaikuttaa julmalta. Kirjassa on jonkin verran väkivaltaa ja tappamista. Uhkana ovat enemmänkin kaniinit itse, mutta myös elilit eli kaniinien viholliset. Kirjasta löytyy myös raakaa verta tihkuvaa kuvausta ja pelottavia hetkiä.

Juuri tuo väkivaltaisuus ja ronski kieli pistää miettimään, kelle tämä kirja on kirjoitettu. Äkkiseltään voisi kuvitella tätä lastenromaaniksi ja mielestäni tätä voisi kyllä lapsille lukeakin, ei tosin ihan perheen pienimmille, eikä mieluusti kovin nuorille yksin luettavaksi. Nuorille tämä saattaisi myös sopia, varsinkin eläimistä pitäville nuorille. Fantasiaa lukeville aikuisille tai eläinromaaneista pitäville tämä kirja on varmasti tuttu, mutta en tiedä löytääkö moni muu kirjaa käteensä. Tietysti klassikon maine auttaa, mutta en usko, että kirja olisi kovin luettu ellei se olisi juurikin klassikko. Mikä olisi harmi, koska se on upea kirja!

Pidin kirjasta valtavasti! Odotankin innolla kakkoskirjan, Ruohometsän tarinoita, lukemista. Tämän kirjan sain onneksi nautiskella loppuun hitaasti ja hartaasti kuten olisin halunnut tehdä jo monelle muullekin kirjalle kurssien aikana, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta tiukan aikataulun takia.

Description from Goodreads.com:

A phenomenal worldwide bestseller for over thirty years, Richard Adams's Watership Down is a timeless classic and one of the most beloved novels of all time. Set in England's Downs, a once idyllic rural landscape, this stirring tale of adventure, courage and survival follows a band of very special creatures on their flight from the intrusion of man and the certain destruction of their home. Led by a stouthearted pair of friends, they journey forth from their native Sandleford Warren through the harrowing trials posed by predators and adversaries, to a mysterious promised land and a more perfect society.

I started this book a long, long time ago, but I think that I didn't read more than the first chapter. Now I finally read the whole book. I read this for my Literature genres course. I had to make a blog post about the book. I did, but only about the first part of the book.

This was such a lovely book! This was the first real classic I really loved!

I was surprised that the story seemed so familiar. I don't know why. I might have seen the movie which is based on the book, but I'm not sure. I have no memory of the movie except some very dim memories, but I'm not sure if I confuse them with a TV series called The Animals of Farthing Wood. I think that this TV series was quite the same as the Watership Down. To be sure about this I'll need to see the movie and also the series. I did find out that in the movie there's red eyed, black, cannibal rabbits. In the book there's no such things, at least not in this first book. I'm not sure if they are in the second book or are they just movie makers invention.

First I wondered why this book is in fantasy genre but after reading it awhile I found that it definitely belonged there. At least I can't place it anywhere else. In the book you'll get to know the world, habits and language of the rabbits. I believe that the book is quite biological accurate. Although, I don't know enough about rabbits to be sure, but the world seems believable. In itself it's not a new world in the book, it's the world we know, but only seen with rabbit's point of view. In some manners rabbits are quite the same as we humans are, for example they have a very strict hierarchy. The life of a rabbit seems very brutal. So there is some violence and killing in the book. Threat is everywhere caused mainly by the rabbits themselves but also by the enemies of the rabbits, elil. There's also very cruel events with blood and scary moments in the book.

Maybe because of the violence and racy language, it makes you think, who is this books audience. First you would think that this is children novel and I think that you could read this for children but not for very young and definitely you should not let a young child read this without an adult. This would be good book for youth, especially if they like animals. For adults who read fantasy or who like animal novels I think this book is already familiar, but I'm not sure if others would find it. Of course it helps that this is a classic, but I don't think it would be as much read if it weren't. And that would be a shame because it's a wonderful book!

I liked this very much! I'm eagerly waiting to read the second book, Tales from Watership Down. Luckily I got to finish this book with time and pleasure just like I would have liked to finish many other books too during the courses, but that just wasn't possible because of the tight timetable I had.

Rake Tähtinen - Tapettu illuusio

English below

Takakansi:

Romaani rikoksesta, johon motiivi löytyy useammalta henkilöltä.

Ravintolayrittäjä Tugrul Ereneriä piinaa kiusaaja. Samaan aikaan paikallislehden toimittaja Carita Appelgren haluaa lopettaa avioliiton ulkopuolisen suhteen esimieheensä, joka ei kaihda keinoja naisen pään kääntämiseksi.

Asunnonvaihtoa kaavaileva ja uutta vakavaa parisuhdettaan aloitteleva Petäjämäki kollegoineen joutuu keskelle järkyttäviä tapahtumia, jotka näyttävät vuoroin erillisiltä ja vuoroin toisiinsa linkittyviltä rikoksilta.

Mikä yhteys tähän kaikkeen on Sachsenhausenin keskitysleirin vuoden 1943 tapahtumilla?

Tapettu Illuusio on neljäs kirja Rake Tähtisen Petäjämäki dekkarisarjassa.

Luin tätä kirjaa aivan liian kauan. Aloitin kirjan kesäkuussa 2014 ja sain sen luettua tänään 8. tammikuuta 2015. Syy ei ollut siinä, että kirja olisi ollut tylsä – päinvastoin. Minulla vain oli paljon muutakin luettavaa jotka oli pakko saada luetuksi. Eli kaikki nuo edelliset kirjat jotka jouduin lukemaan koulua varten. Tämä kirja joutui siis heitteille.

Tämä oli tyypillistä Petäjämäkeä, tällä kertaa teemoina rasismi, pettäminen ja myös henkistä väkivaltaa ja manipulointia.

Kirja on kuitenkin hieman erilainen kuin edeltäjänsä, koska päätarinan lisäksi kerrotaan toinen tarina vuodelta 1943 keskitysleiriltä joka liittyy itse päätarinaan.

Kirja pitää otteessaan ja mysteeriä pääse itsekin arvuuttelemaan. Pidin kirjasta yhtä paljon kuin muistakin Petäjämäki sarjan kirjoista. Mutta myönnettäköön, en ole ihan varma selvisikö rikos tällä kertaa kokonaisuudessaan. Viime lukukerrasta oli niin paljon aikaa, että en muistanut ihan kaikkia käänteitä mitä tutkimuksissa oli selvinnyt. Mutta voihan toki olla, että tällä kertaa kaikki ei selvinnytkään. Se on todellista elämää.

Back cover:

A novel about a crime with many suspects.

Restaurant entrepreneur Tugrul Erener is tormented by a bully. At the same time Carita Appelgren, a reporter, would like to end her adulterous affair with her boss, who doesn't shirk ways to turn her mind.

While thinking of moving and starting a new serious relationship, Petäjämäki and his colleagues end up in the middle of shocking events which at times seems like separate and other times seems to link together.

And how this all links together with the events in Sachenhausen death camp in 1943?

Tapettu illuusio (killed illusion) is the fourth book in the Petäjämäki detective novel series by Rake Tähtinen.

I read this book too long. I started the book on August 2014 and ended it today on 8^th of January, 2015. It wasn't because the book was boring – vice versa. I just had a punch of other books which I had to read. I mean all those books earlier which I had to read for school. So this book was abandoned.

This was typical Petäjämäki book with themes like racism, cheating, mental violence and manipulation.

But the book is a little bit different because there's a side story among the main story which takes place in a death camp in 1943, and the stories link together later.

The book keeps you in its grip and you'll get to solve the mystery yourself too. I liked the book as much as I liked the other Petäjämäki series. But I must admit, I'm not quite sure if the crime was solved altogether. It's been a while when I read the book last time and I don't remember all of the twists in the investigations. But it might also be that this time, the crime wasn't solved as a whole. That's real life.  

Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

English below

Takakansi:

Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyn hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.

Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo – ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinittyy väistämättä teemestarin taloon...

Luin tämän kirjan Kirjallisuuden genret -kurssia varten. Kirjasta piti kirjoittaa blogipostaus kurssin blogiin. Tämä samainen kirjoitus löytyy LukeVille blogista.

Mira kertoikin jo aikaisemmin samaisesta kirjasta, joten en toista samoja asioita.

Tämä oli mielestäni hieno kirja. Pelkäsin aluksi pettyväni koska olin kuullut sekä hyvää, että huonoa kirjasta (enemmän kuitenkin hyvää). En myöskään ole ollut dystopioiden suuri ystävä, ainakaan elokuvien muodossa. Onhan monet dystopia -elokuvat hienoja, mielenkiintoisia jne., mutta maailmojen epäoikeudenmukaisuus saa niin kovaa vihan pintaan, että joudun aina pitämään tunnin verran rauhoittumisaikaa elokuvien jälkeen.

Tässäkin kirjassa dystopinen maailma on epäoikeudenmukainen ja kurja. Pelottavinta tässä on juurikin se, että se voisi tulevaisuudessa olla totta (kuten kaikki dystopiat joihin olen tutustunut). Tällä kertaa ero oli siinä, että kaikki tapahtui Suomessa joka ehkä hieman lisää kirjan ahdistavuutta. Kuitenkaan kirja ei ole niin ahdistava kuin mitä se voisi olla. Itseasiassa dystopisuus ei tässä ahdistanut puoliakaan niin paljon kuin elokuvat ahdistavat. En tiedä johtuuko se mediamuodon eroista vai onko kirja vain kirjoitettu niin hyvin ettei se ahdista liikaa. Minun pitäisi siis lukea enemmän dystopioita eikä vain katsoa elokuvia, ja ottaa selvää jos kestänkin paremmin kirjoja.

Mira kirjoitti omassa postauksessaan siitä miten hänelle kirja oli pienoinen pettymys. Hänen mielestään juonesta puuttui kohokohta. Taidan ymmärtää mitä Mira tarkoitti, mutta mielestäni kirjassa oli kuitenkin kohokohta (onneksi, olin pelännyt kirjan lukemista Miran postauksenkin takia :D). Toki, se olisi voinut päättyä myös toisinkin ja mielestäni kirjasta olisi saanut loistavan trilogian, tai edes yhden jatko-osan jos asiat olisivatkin menneet toiseen suuntaan. Itseasiassa sitä toivoinkin kirjaa lukiessa, koska Mira paljasti postauksessaan yhden asian jota myös pelkäsin kirjaa lukiessani. Norialle paljastuu salaisuus joka ei selviä lukijalle lopussakaan. Vihaan kirjoja jotka loppuvat ilman selityksiä (ja niitä on nyt tullut luettua monta). Mutta tämä oli kuitenkin niin hyvin kirjoitettu, että vaikka hieman toivoisinkin jatko-osaa/osia, toimii kirja jo näinkin.

Back cover:

Water is ending from the world. Enormous disaster, maybe climate change, has shaken the mankind and now humans are holding out with shortage of water and with water regulations which are ruled over by dictatorship. Only things that has been embedded on the dump for generations and Tea masters' journals are the only memory of the past.

Noria is related to the Tea masters and soon she's accepting the title of the fully authorized Tea master and also she'll became the keeper of her predecessors' secret. During, when hiding water is the worst crime you could make, the military rule will turn their eyes inevitably towards Tea master's house...

I read this book for my Literature genres course. I had to make a blog post about the book for the course's blog. You can find this same post from the blog LukeVille.

Mira already told about the same book earlier so I won't repeat her.

This was a fine book. First, I was afraid that I would get disappointed because I heard good and bad about the book (mostly good though). I've also never really liked dystopia, at least I'm not very fond of dystopia movies. Don't get me wrong, most of the movies are good and interesting etc. but the worlds and their injustice is too much for me and I'll get really angry and after the movies I'll need some time to calm down.

In this book the world is also very unjust and rotten. The scariest thing is that this could be the reality someday (like all dystopia I've got to know). This time the difference was that everything happened in Finland which only increased the tense. But still the book isn't so oppressive it might have been. Actually the dystopia didn't troubled me as much as the movies does. I'm not sure if it was because it was book not movie, or if it was just written so well. Maybe I should read more books about dystopia and not only watch movies, maybe I could handle books better.

Mira told in her own post that she was a little bit disappointed to the book. In her opinion it was lacking the climax. I think I understand what Mira meant, but I still think that the book had a climax (luckily, I was afraid to read the book because of Mira's post :D). Of course, the book could have ended differently and in my opinion it could have make a cool trilogy or at least one sequel if things would have gone in a different way. Actually, I was hoping it would have ended differently because Mira revealed one thing from the book which I was afraid of while reading. Noria finds out a secret, but you'll never going to find out what it was. I hate books which ends like that (and lately I've been reading a lot of them). But this was a good book and it worked by itself, although, I hoped for sequel/s. 

Sari Peltoniemi - Suomu

English below

Takakansi:

Oona on niin raivoissaan, että kävelee vaatteet päällä järveen, ja ui pitemmälle kuin ikinä ennen. Vedessä jokin raapaisee Oonaa, niin että hän saa syvän haavan. Vastarannalla maisema on muuttunut ja ihmiset vaikuttavat merkillisiltä. Suomen presidenttinä kuuluu olven J. K. Paasiviki, eikä kenelläkään ole kännykkää. Oona uskoo siirtyneensä ajassa taaksepäin, mutta huomaa pian, että jotain muutakin on vinksallaan.

Tämä on toinen kirja jonka luin Lasten- ja nuortenkirjallisuus -kurssin nuortenkirjatehtävää varten. Tässä esseen osa jossa käsittelen kirjaa.

Jos Ovi hiljaisuuteen oli mukavan omituinen niin Suomu on ärsyttävän omituinen.

Sinänsä mielenkiintoinen aihe joka hyppii historian, scifin, fantasian, jännityksen ja ehkä kauhunkin genreissä. Jonkin verran kerrotaan itse oudosta maailmasta, mutta liikaa jätetään mielestäni myös kertomatta.

Kirjan päähenkilö, Oona, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan ja joka itsekin kertoo tarinaa, on mielestäni ärsyttävä. Oona vaikuttaa naivilta ja ailahtelevalta. Tavallaan ailahtelevuus on selitettävissä teini-iällä, mutta päällisin puolin syyt ailahtelevuuteen tuntuu löytyvän vain teinin omasta pinnallisuudesta.

Kirja herättää paljon kysymyksiä joita pitäisi kysyä ja joita uskoisi Oonan kysyvänkin ja olevan kiinnostunut, mutta mitään vastauksia ei anneta eikä oikeita kysymyksiäkään kysytä. Joitain kysymyksiä toki kysytään, mutta niihin ei taas vastata kunnolla, joten asiat jätetään sikseen. Oonasta saa kuvan, että häntä ei kiinnosta vaikka yhtäkkiä onkin selvästi erilaisessa maailmassa joka kuitenkin muistuttaa Suomea. Itse olisin halunnut tietää maailmasta enemmän ja olisin varmasti kysellyt paljon enemmän ja tivannut vastauksia hanakammin. Nyt tuntuu vain siltä, että kirjailija oli laiska kertomaan maailmastaan tai ei loppujen lopuksi itsekään tiennyt mitä kaikkea se piti sisällään.

Epäkohtia tässä maailmassa on paljon. Oona huomaa sentään ne ja ihmetteleekin miksi asioille ei tehdä mitään. Oona ei kyllä itse haluaisi alkaa tekemään asioille mitään. Ärsyttävää on myös se, että Oonalle kerrotaan kyllä, että hänen on kai tarkoitus muuttaa asioita, mutta hänelle ei tunnuta kertovan muuta, ”tulet muuttamaan elämäämme vaikkemme kerrokaan sinulle siitä mitään”.

Tökerösti kirjoitetun kirjan tökeryyttää lisää mielestäni tökerö rakkaustarina joka kirjassa yritetään loppumetreillä myös kertoa. Onhan se suloinen ja erilaisuutta ylistävä, mutta aika turha kun ottaa huomioon miten paljon asioita olisi voitu kertoa näilläkin sivuilla. Eikä rakkaustarinalla tuntunut olevan oikein muuta funktiota kuin, että se nyt oli kiva idea ja rakkauttakin pitää aina olla.

Kirjan alussa hämmentää se kun Oona ajattelee koko ajan jotakuta jota puhuttelee ”sinä” -muodossa. Välillä samoissa ajatuksiss. a vilahtaa myös nimi Asimov. Onneksi jo alkumetreillä selviää että ”sinä” on Oonan isä. Oonan isä onkin mielestäni mielenkiintoinen. Löysin Oonan ajatusten kautta saamistani tiedonjyvistä paljon samaa mitä on omassa isässäni. Oonan isä on mitä luultavamminkin masentunut alkoholisti ellei jopa maanis-depressiivinen alkoholisti. Oonalla on myös läheinen suhde isäänsä vaikka häntäkin vaivaa isän sairaudet. Olen kateellinen tuosta suhteesta joka minullakin joskus oli enemmän tai vähemmän. Tämä onkin mielestäni hienoin ja lämmin asia koko kirjassa. Asimovkin selkiää kuka tai oikeastaan mikä hän on, mutta tämäkin selviää vasta loppumetreillä. Asimov on koira. Miksi tätä tietoa piti pimittää viimeisille sivuille?

Minun on todella vaikea sanoa tästä kirjasta mitään. En jotenkin päässyt siihen sisälle. Se oli kyllä viihdyttävä ja ihan mukava lukea, mutta uskon, että kirjasta olisi saanut paremmankin.

Description from the back cover:

Oona is so furious that she walks straight up to the lake with her clothes on and swims further away than ever before. Something scratches Oona so she gets a deep wound. At the opposite shore the scenery has changed and people seems strange. Oona finds out that the President of Finland is J. K. Paasikivi and nobody has a cell phone. Oona believes she has traveled back in time, but soon she'll notice that something else is also wrong.

This was the other book for my Children and youth literature course's assignment. Here is the part from my essay where I discuss about the book.

If The Other Side of Silence was nicely strange book, this was annoyingly strange book.

The subject was in itself interesting and it jumped from genre to genre, there's historical, sci-fi, fantasy, thrill and even horror. It tells some about the odd world the book takes place, but there's just too much things the author doesn't tell.

The story is told from the main characters', Oona's, point of view and sometimes she tells the story herself. Oona is annoying. She seems naive and moody. In a way, the moody part is explicable because of the teenage, but mostly it's just the teenaged girl's own superficiality.

The book rouses a lot of questions which should be asked and which you would believe Oona to ask and be interested about, but there's no answers and not even the right questions. Of course there's some questions, but there's no proper answers, so the discussion ends as soon as it started. I got the feeling that Oona really wasn't interested to find out about the different world she was in, which however resembled a lot of Finland. If I would be in the same situation I would have liked to know more about the world and I would have made a lot more questions and demanded answers. Now it feels like the author was just being lazy and couldn't bother to tell about her world she made or maybe she didn't really know what the world was like in its entirety.

There were a lot of problems in this world. Luckily, Oona notices many of the flaws and she wonders why anybody did nothing to fix them. But Oona wasn't ready to do anything herself either. It also annoys me that everybody told Oona that she is meant to change things, but they'll say no more, ”you're going to change our lives, but we won't tell you anything about our lives”.

This book was written sloppy, and more sloppy it was because of the sloppy love story the author tries to tell at the end of the book. Yes, it is sweet and it praises difference, but it was unnecessary especially if you start to think how much answers those pages could have given to you instead of a clumsy love story. And there wasn't a real function to the love story, it was just a nice idea and of course, there had to be love story somewhere.

I also got confused because at the beginning of the book Oona thoughts all the time someone who she refers to as ”you”. At times, in those thoughts there's also a name Asimov. Luckily, reader gets to know quite soon that ”you” is Oona's father. He is interesting person. From the little morsel of information I found out is that Oona's father was a little bit like my father. Presumably, Oona's father was depressed alcoholic, maybe even manic-depressive. She has a close relationship with him, even though she is bothered about her father's illness. I'm kind of a jealous of their relationship which I had also with my father a long time ago, more or less. In my opinion, this is the finest and the warmest thing in the book. And finally, reader gets to know who, or what, Asimov is, although just before the book ends. Asimov is a dog. Now, why on earth the author had to conceal this information all the way to the end pages?

It's really hard for me to say anything about this book. I just couldn't get hang of it. It was entertaining and nice to read, but I believe it could have been better.  

Margaret Mahy - Ovi hiljaisuuteen / The Other Side of Silence

English below

Kirjan takakansi:

Hero ei puhu. Hän on vaiennut jo vuosia, koska ei halua puhua. Ison ja lahjakkaan perheen loputtomat väittelyt ja riidat ovat ajaneet tytön hiljaisuuden turviin. Hänellä on kaksi erillistä elämää: todellinen elämä, ja oikea elämä, elämä puissa kiipeillen, puoliksi mielikuvitusmaailmassa.

Puhumattomuudesta huolimatta – tai jopa sen ansiosta – Hero tutustuu vanhaan neiti Credenceen, isossa kummitustalossa asustavaan omituiseen yksineläjään. Neiti palkkaa tytön puutarhatöihin, mutta vähitellen hän pääsee myös sisälle taloon. Torniin johtavan portaikon ovi on aina kiinni ja siinä on koodilukko. Heron oikea elämä sulautuu Credencen omaan fantasiamaailmaan, ja siitä satumaasta on herttaisuus kaukana.

Luin tämän kirjan Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin kirjallista nuortenkirjatehtävää varten. Minun piti lukea kaksi nuortenkirjaa ja kirjoittaa essee kirjoista, jotka molemmat edustivat minullekin aika tuntematonta genreä, uuskumma. Tämä on kirjaa käsittelevä osa esseestäni.

Tämä oli ehkä oudoin kirja jonka olen koskaan lukenut. Heti takakannen luettuani minulla tuli Henry Selickin Coraline -elokuva (2009) mieleen. En ole lukenut Neil Gaimanin kirjoittamaa kirjaa jonka perusteella elokuva on tietääkseni tehty. Gaimanin Coraline on ilmestynyt vuonna 2002, Ovi hiljaisuuteen ilmestyi 1995. Se, onko samankaltaisuus vain sattumaa vai ei, jätän molemmat kirjat lukeneiden pohdittavaksi.

Alettuani kirjan en ollut varma pidänkö siitä vai en. Välillä kerronta oli hämärää enkä oikein pysynyt sen mukana. Olisin ehkä kaivannut vielä enemmän taustaa henkilöistä ja näiden välisille suhteille. Mutta mitä enemmän kirjaa luki, sitä enemmän aloin siitä loppupeleissä pitämään. Ei tämä lempikirjoihini päässyt, mutta viihdyttävää lukemista se kuitenkin oli. Harmi kun jouduin lukemaan sen kiireellä.

Kirjassa oli paljon kauhun ja jännityksen elementtejä. Juuri nämä aiheuttivat ehkä myös pienen tunnun fantasiasta. En voinut olla taas kuvittelematta miltä kirja näyttäisi elokuvana. Mielestäni tämä on jälleen yksi niistä kirjoista joista voisi saada erittäin mielenkiintoisen elokuvan kunhan päähenkilön puhumattomuus ei tulisi ongelmaksi. Hero puhuu paljon, mutta ei ääneen. Tarina kerrotaan Heron äänellä ja näkökulmasta. Syy, miksi Hero ei puhu, jäi minulle ainakin vielä hieman hämärän peittoon. Kyllä sille syykin tavallaan selviää, mutta vaikka syy onkin ymmärrettävä on se mielestäni hieman tyhmä. Voi toki olla, että en vain ymmärrä ylipäänsä miksi jotkut vaikenevat tyystin vaikka osaisivatkin puhua.

Heron perheen vanhempien suhde lapsiinsa on myös erikoinen. Se pistää heti silmään, kun kukaan perheen lapsista eivät puhuttele vanhempiaan isänä tai äitinä. He ovat kaikille Annie ja Mike. Perhesuhteet tuntuvat muutenkin olevan hieman erikoisia joka taas on huvittavaa siinä mielessä, että äiti on kirjoittanut bestseller kirjan lasten kasvatuksesta, ”Tavallisen ihmeellinen”. Loppujen lopuksi ei kauheasti selviä minkälaisesta kasvatuksesta on kyse, mutta ainakin lapset ovat hyvin erilaisia ja ehkä hieman omituisiakin. Epäilen jonkinsorttista vapaata kasvatusta. Perheen vanhin lapsi Ginerva on perheen tuulispää joka muutti varhain pois kotoa Uudesta-Seelannista Australiaan, mitä ilmeisemmin jonkin Annien kanssa käydyn riidan myötä ja päätyi romuttamaan autoja showmielessä. Athol vaikuttaa ahkeralta ikiopiskelijalta, mutta kirjoittaakin todellisuudessa saippuasarjaa kaikilta salassa (lainaten oman perheensä edesottamuksia käsikirjoituksissaan). Sap on näsäviisas pikkulikka jonka rakkain aarre (tällä hetkellä) on kirja nimeltä Rouva Byrnen epätavallisten, outojen ja käsittämättömien sanojen sanakirja, josta hän siteeraa sanoja aina tilaisuuden tullen, ärsyttävyyteen asti. Ja sitten on Hero, joka ei puhu mitään, paitsi joskus Atholille ja joka elää puoliksi omassa mielikuvitusmaailmassaan. Perheen isästä Mikesta saa hieman hissukan kuvan. Minulle ei oikein selvinnyt mitä hän tekee ja mikä hänen roolinsa perheessä on. Lasten iät ovat myös hämärän peitossa. Muistaakseni ne jossain mainittiin, ehkä, mutta ne unohtuivat heti ja oikeiden ikien muistamista vaikeutti se, että kukaan ei käyttäytynyt ikänsä mukaisesti läpi koko kirjan. Välillä henkilöt tuntuivat hyvinkin nuorilta ja välillä hyvinkin vanhoilta. Heron muistelen olevan ehkä 14-vuotias, mutta itse kuvittelen hänet välillä paljon vanhemmaksikin. Ginervan ja Atholin kuvittelen hieman päälle parikymppisiksi. Kun taas Sap on jotain 7 ja 10 väliltä. Vaikka välillä Sapkin voisi olla paljon vanhempi tai paljon nuorempi. Perhe on erittäin äänekäs ja temperamenttinen ja ymmärsin, että varsinkin Annie ja Ginerva riitelevät paljon ja äänekkäästi. Tähän sekalaiseen seurakuntaan saapuu myös ulkopuolinen. Ginervan mukana tulee tämän ns. poikapuoli Sammy, rankkoja kokenut nuori hiphoppari joka riimittelee taitavasti. Sammyn roolia en kunnolla ymmärrä. Mielestäni hän on hieman turha tarinan kannalta, mutta Sammyllä on kuitenkin tärkeä tehtävä lopussa ja aina välillä hänetkin muistetaan, mutta muuten henkilöä ei tunnuta tarvitsevan ja Sammy onkin melko näkymätön.

Neiti Credencestä huomaa melkein heti, että neiti ei ehkä ole ihan terve eikä turvallinen. Neiti Credence onkin mielestäni mielenkiintoisin hahmo koko kirjassa ja juuri hän aiheuttaa kirjan jännityksen, kauhun ja mysteerin. Kirjassa on mielestäni hyvin kuvattu Credencen eri olemukset, vai pitäisikö jo puhua oikeastaan rooleista ellei jopa eri persoonista. Credence on pelottava hahmo ja varsinkin alussa näistä pienistä pelottavista asioista saadaan suht hienovaraisia vihjeitä. Kirjan loppuhuipennus räjähtää kuitenkin mielestäni turhan aikaisin ja melkein yhdellä ryminällä. Nuortenkirjat eivät tosin ole kai tarkoituskaan olla kovin pitkiä, mutta Credencellä olisi silti voitu vielä hieman herkutella ja pidentää jännistystä ja salaperäisyyttä.

Description from Goodreads.com:

In her brilliant but argumentative family, Hero is different, because she doesn't speak. Instead, she prefers the silence and solitude she finds climbing the trees high above her neighbors stately old house. But everything changes when Hero starts to do odd jobs for the neighbor – and discovers a shocking secret high up in the tower of the house.

I read this book for my Children and youth literature course's assignment about youth books. I had to read two youth books which both represented a genre called new weird, which was new to me, and write an essay about them. This is the part in my essay where I discuss about the book. 

I think this was the weirdest book I have ever read. Right after I read the back cover I started to think about Henry Selick's movie Coraline (2009). I haven't yet read Neil Gaiman's book to which I think the movie is based on. Gaiman's Coraline was published 2002 and The Other Side of Silence was published 1995. I don't know if the similarity is coincidence or not so I'll leave it to those to decide who have read both books.

First I wasn't so sure if I liked the book or not. At times, the narration was very vague and I couldn't keep on track. I would have liked to know more about the characters' backgrounds and their relationships to each others. But the more I read the book, the more I started to like it. It didn't reach for my favourite book, but it was really entertaining. It was shame that I had to read it in rush.

There were a lot of elements of horror and tension. And maybe because of these, there were a little feeling of a fantasy too. I couldn't help to think how this book could turn into a cool movie. In my opinio,n this is again one of those books which would make an interesting movie if the main character's silence wouldn't be a problem. Hero speaks a lot, but not out loud. Story is told from Hero's point of view. I'm not quite sure if I understood right why Hero didn't speak. In a way the book tells the reason, but in my opinion it's a silly reason. But it might be that, I just can't understand as a whole why someone would stop talking even if they could talk.

The realationship between Hero's parents and their children are peculiar. The first thing you notice is that the children won't call their parents as mom and dad. They call them Annie and Mike. The family relations are very peculiar and it's very funny because mom has written a bestseller about raising the children. In the end they don't really tell you what kind of raising it is but all of the children are quite odd. I doubt some sort of a free raising. The oldest child Ginerva is very independent. She moved early to Australia, probably because she had a big fight with Annie, and she ended up crashing cars. Athol seems to be hard-working student but actually he is secretly writing a soap opera (and he is using his family as an inspiration). Sap is a cheeky little girl whose treasure (at this moment) is a book called Mrs. Byrne's dictionary of unusual obscure and preposterous words, which she quotes annoyingly in every opportunity. And then there's Hero who doesn't talk expect sometimes to Athol and who lives half in imaginary world. Dad, Mike, seems a little timid. I don't really know what he does and what is his role in the family. The age of the children are also vague. I think there was a mention of the ages but I forgot them right away and remembering them was hard because nobody acted like their age through the book. At times, they seemed very young and sometimes they seemed very old. I think Hero was 14 years old but I imagined her a lot older many times. Ginerva and Athol seemed to be in their early twenties. And Sap where somewhere between 7 and 10. And sometimes Sap seemed to be a lot younger and sometimes a lot older. The family is very loud and temperamental, and what I understood, Annie and Ginerva argue a lot and loudly. There's also a new person in this family. Ginerva has her so called stepson, Sammy, with her, a hip hopper who has lived a tough life and who rhymes with skill. I don't really understand Sammy's role in the book. He seems a little unnecessary relative to the story, although he has a big scene in the end and at time,s he is remembered but mostly he seems quite useless and invisible.

You notice at once that Miss Credence isn't quite healthy and she's dangerous. Miss Credence is one of the most interesting characters in this book and because of her there's tension, horror and mystery. The story tells well all the different aspects, or should I say roles or even personas of Credence. She's a scary person and through the book you'll get a little subtle clues about her scary side. But the ending, the big explosion and reveal, in my opinion, came too soon and with a one big rumble. I think that youth books aren't supposed to be very thick but the author could have still feasted more with Credence and lengthen the tension and mystery.  

Sinikka Lehtinen - Kohtalona Seilin saari

English below

Kuvaus Kirjasampo.fi:stä:

Maria Akselintytär vietiin Seilin saaren spitaalisiirtolaan, vaikka hän oli täysin terve. Juonittelijat olivat saaneet tahtonsa läpi.

Seiliin karkotetut eivät palanneet koskaan, ja Mariakin vei mukanaan laudat ruumisarkkuaan varten. Spitaalia (lepraa) kammoksuttiin, ja sairaiden yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin. Saarelle vietiin myös mielenterveyspotilaita. He asuivat ”puhtaiden” puolella, mutta kaikkia hoidokkeja kohdeltiin huonommin kuin eläimiä.

Kun Seilin kirkkoon palkataan uusi pappi, Antti-Pieti Koponen, Marian maailmaan alkaa tulvia valoa. Mies saarnaa aivan toisin kuin edeltäjänsä. Ennen pitkää selviää sekin, että Maria on terve. Hän olisi vapaa lähtemään, mutta hän tekee yllättävän ratkaisun.

Kirja perustuu tositapaukseen 1700-luvulta, mutta tarina on kuvitteellinen ja henkilöiden nimet ovat keksittyjä.

Luin kirjan Kirjallisuuden genret -kurssin lukupiiriä varten jossa genrenä oli uskonnollinen kirjallisuus.

Enpä olisi voinut ikinä uskoa, että tulee se päivä kun oikeasti pidän kirjasta joka luultavastikin kuuluu uskonnollisen kirjallisuuden genreen... Vaikkakin en tosin usko, että tämä kirja on kovin puhdas genren edustaja. Uskonnollisen siitä tekee ehkä vain kustantaja joka on vapaakirkollinen kustantaja Päivä.

Tämä oli kyllä hyvä kirja! Vaikka se oli aivan kamalan epäreilu ja päähenkilön Marian serkku Viliina-neiti oli aivan kamala ihminen! Saati sitten kaksi pastoria kolmesta. En oikein osaa pukea sanoiksi kirjan epäreilua tunnelmaa. Kirja oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen.

Kirjassa oli toki heikot paikkansakin. Välillä asioissa hypittiin ja oiottiin ehkä liikaakin. Minua ei ainakaan olisi haitannut vaikka kirja olisi ollut pitempikin. Pistäisinkin kirjan enemmänkin historiallisen kirjallisuuden genreen. Aikakauteen oli hyvin perehdytty ja sen kuvaus tuotiin elävästi esiin. Kirjassa oli tosin paljon vanhaa raamantun tekstiä ja pitkiä jumalanpalvelus kaavoja jotka olivatkin uskonnollisin osa koko kirjassa. Mutta ehkä hieman turhia?

On jotenkin jännä huomata miten pahimmat konnat kirjassa ovat juurikin pastorit joiden pitäisi olla juuri ihmisten turva ja viisauden ääni jne. Ainoa hyvä pappi oli juurikin Antti-Pieti Koponen joka oli käsittääkseni pietisti. Kirjan pystyisikin ehkä hieman näkemään pietismin puolesta puhujana. Toki myös Viliina ja pahat pastori ovat vain ihmisiä ja katuvat ja saavat ansionsa mukaan, joten ei heitäkän kuvata äärimmäisen pahoiksi.

Kirja loppui myös erittäin ärsyttävästi. Vallesmannilla oli vielä jotain tärkeää kysyttävää Marialta seuraavana päivänä, mutta kirja loppuu ennen sitä. Mikä kysymys? Olin pettynyt ja äimistynyt kun kirja loppui. Mitä luultavamminkin vallesmanni olisi kosinut Mariaa josta tuli äkkirikas.

Kirjan takakansi paljasti myös aivan liikaa. Kirjasammon kuvaus on otettu takakansi tekstistä ja se oikeastaan kertoo koko tarinan hyvin tiivistettynä. Ei näin.

Description from Kirjasampo.fi:

Maria Akselintytär (Aksel's daughter) was taken to leprosy colony on the island of Seili, even though she was healthy. Evil schemers got their way.

Those who were cast out to the island of Seili would never come back and even Maria had to take her own plank boards with her for her own coffin. Leprosy was dreaded illness and those who were ill isolated from the health ones and their connections to the outside world were cut off. There were also mental patients on the island. They lived at the ”clean” side of the island, but everyone was treated like animals and even worse.

When a new priest, Antti-Pieti Koponen, is hired to the island Maria's world is flooding with light. The priest preaches in very different way than his predecessors. Eventually, Maria finds out that she's healthy. She's free to go from the island but she makes surprising decision.

The book is based on a real events in 18^th century Finland, but the story is fictional and the character names are invented.

I read this book for my Literature genres course's book club and the book club's genre was religious literature.

I would have never believed that the day would come when I enjoy reading a book which might belong to the religious literature genre... Although, I don't believe that this book was pure example what religious literature is. I think that it's in religious genre just because of it's publisher which belongs to Free Church.

This was a good book! Even though it was very unfair and the main character's, Maria's, cousin Miss Viliina was a horrible person! And two out of three pastors were horrible persons too. I can't quite put the unfairness into words. The book was still very interesting.

There were some weak parts too. For example the author jumped from one thing to other and she cut corners a lot. I wouldn't have minded if the book would have been thicker. And I would have put the book into historical literature genre. The author was well familiarized with the era and the descriptions of it were lively written. There were a lot of long quotations from the Bible in old Finnish language and long parts from the old services which were the most religious part in the book. But maybe they were unnecessary?

It's interesting that the worst villains in the book were the priests who really should have been the shelter and wisdom etc. to the common people. The only good priest was Antti-Pieti Koponen who in my understanding was a Pietist. So the book might have been a some what of a advocate of a Pietism. Of course Viliina and the bad priests were also only humans and they regretted and got what they deserved so even they weren't ultimately evil.

The book ended very annoyingly. The rural police chief had a question to Maria the next day, but the book ends before the day. What was the question? I was dissapointed when the book ended. Presumably the chief would have like to propose Maria who had become very rich.

The cover of the book also reveals too much. The description from Kirjasampo is from the book's cover and actually it tells the whole story in a very condensed form. Not nice.